Fongaamassa

Olimme jo useamman viikon ajan yrittäneet saada innokkaiden fongaajien kanssa sovitettua kalenterimme yhteen siten, että yhden illan mittainen tutustuminen tähän itselleni uuteen tapaan harrastaa kalastusta olisi mahdollinen. Vaikka tilanne näytti välillä jo hyvin toivottomalta, löytyi lopulta kaikille sopiva päivä.

Kellon ohitettua iltakahdeksan annoin peltihevoselleni pohkeita ja usutin sen kiitolaukkaan kohti Helsingin läntisiä vesialueita. Arvelin olevani viimeinen paikalle saapuja, mutta yllättäen sain astella tyhjälle rannalle. Suoritin tarkastussoiton – jospa olinkin ymmärtänyt selkeät koordinaatit täysin väärin. Vaan oikeassa paikassa olin ja paria minuuttia myöhemmin kohti marssi kolme reipasta kalamiestä. Kätten ravistelun jälkeen pudotin varmuuden vuoksi osan aukiunohtuneen reppuni sisällöstä maahan ja pikaisen noukkimisen jälkeen suuntasimme kohti arveltuja ottipaikkoja.

Kallioilla tuli vastaan polkupyörällä liikkunut kalamies, joka kertoi karkuuttaneensa taimenen. Hetken rupattelun jälkeen jatkoimme matkaa ja kohta olivat pyynnit jo vedessä. Vaikka sesonki oli jo reippaasti takana, kokeilimme tuolloin vielä lähestymässä olleeseen kalamaratoniin valmistavana toimenpiteenä, josko siian onginta olisi tulosta tuottava laji. Niin luikertelivat koukkuun pudotetut madot kohta Itämeren pohjassa kaloja härnäämässä.

fongaus (1)

Kauaa ei ensimmäisiä tärppejä tarvinnut odottaa. Siikoja ei rantaan asti tullut yhtään. Sen sijaan maihin nousi nopeaan tahtiin kolmea eri sorttia särkikaloja.

fongaus (3)

Loitompana osa seurueesta yritti yhyttää taimenta. Toiset virittelivät grilliä ja minä puolestani sain tutustua tarkemmin siihen, millaisilla koukuilla kalamaratonilla oli tarkoitus kolmisenkymmentä eri kalalajia ylös juksata. Melkoinen oli kokoero ankeriaalle ja tokoille tarkoitetuilla koukuilla.

fongaus (7)

Tuossa vaiheessa iltaa aurinko alkoi jo painumaan mailleen. Söimme rauhassa makkaraa ja kuuntelin hyväntuurisen seurueen keskinäisiä pohdintoja tulevasta kilpailusta, kalalajeista ja toisista joukkuesta. Jutustelun keskeytti hetkeksi komea hanhiparvi. Vielä tovin odoteltuamme hämärä oli kyllin voimakas. Oli aika kaivaa repuista esiin otsalamput ja siirtyä illan päälajin, eli lirkkimisen pariin.

Lirkkimisen idea on yksinkertaisuudessaan kahlata rantavedessä ja havaita otsalampun valon avulla kivien koloista esiin tulleen pikkukalat. Kun kala osuu silmiin, laitetaan sen suun eteen ohuen siiman päässä pienenpieni koukku, jossa on pienenpieni pala hoikasta lierosta. Jahka kala on saaliinsa nielaissut, nostetaan se vedestä ja todetaan lajipiste saaduksi.

fongaus (16)

Niin astahdin veteen ja napsautin otsalampun päälle. Mikä maisema pohjassa avautui! Sama rantakivikko, joka päivällä oli 10-30 sentin vedessä jotain tylsän ja huomaamattoman väliltä oli nyt kiehtova vedenalainen maailma, joka kuhisi elämää. Kiviä vasten erottui tuon tuosta kalojen hahmoja: tokkoja, kivinilkkoja, simppuja ja kiiskiä. Itse en ollut tokkoa nähnyt ennen kuin kuvista, mutta muutamaa kymmentä sekuntia myöhemmin moinen oli kädessäni. Tiedä sitten oliko hieta- vai liejutokko, mutta tokko kuitenkin. Heti perään ylös nousi kivinilkka – sekin ensimmäinen elämässäni. Vaikka kaloilla oli mittaa vain muutamia senttejä, niin jokaisen saaminen oli hieno elämys.

fongaus (15)

Pimeän ympäröimänä otsalampun valossa veteen aukeavan ikkunan intensiivinen tuijotus ja tapahtumien runsas määrä tekevät siitä yllättävän koukuttavan tavan kalastaa – jollain tapaa tuulastusta kiehtovuudessaan muistuttavan, mutta myös paljon sosiaalisemman ja hauskemman.

fongaus (18)

Illan saldoksi muodostui lopulta yhdeksän kalalajia. Lienee omien reissujeni ennätys. Vaan suurempi saalis oli kytemään jäänyt kiinnostus lajiin. Tämä ei ollut viimeinen kerta, kun olisin otsalampun kanssa lirkkimässä. Tiedä vaikka tulevana vuonna Retkipaikalla olisi oma joukkueensa Kalamaratonillakin. Jos utelialisuus lajia kohtaan heräsi, niin suosittelen lukemaan Juhan blogia ja tykkäämään Fongauksen Facebook-sivusta.

Kuusaankoskella kalassa

Usvaisella joenniskalla on oma tunnelma. Koski virtaa oman tahtonsa mukaan välillä pyörien ja madellen. Toisinaan se keksii raivokkaasti paiskautua vasten kiviä. Kohina on säädetty juuri sen verran kovaksi, ettei siinä tarvitse omia ajatuksia edes kuulla, kunhan vain on. Vaan kosken keskellä se asustaa lohi, ja lohen viisaudenhan me tunnemme. Se on armoa antamaton koettelemus kalamiehen itsetunnolle, kun joen varressa seisomme jälleen vapa kädessä. Siitä on kysymys koskikalastuksessa. OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toukokuussa voi arvata että koskessa vesi on korkealla talven jäljiltä, sillä niinhän se on korkealla järvissäkin. Koskessa korkea vesi tarkoittaa sitä, että virta on kova kun on paljon vettä päällekkäin ja kaikki pyrkii menemään samaan suuntaan. Siinä kyydissä painavampikin viehe tai perho tuntee itsensä kevyeksi valuessa virran mukana. Vesi myös peittää rantoja sillä tavalla, että sopivaa onkipaikkaa voi olla vaikea löytää. Sopivia paikkoja kuusaankoskelta kuitenkin korkeammankin veden aikaan löytyy, vaikka sitten niskan päältä, jossa suurempi puusto ja pensaikko on vähäsempää. Ja niskan päällä olikin sitten hyvät paikat.OLYMPUS DIGITAL CAMERASe ei ollut vielä aurinko kerennyt usvaa polttamaan kun vieressä tärisi. Tärähti sellainen herätyskello soimaan, että sen tuomaa virnettä kasvoille ei nimittäin onnistu ilman keksimään. Kova tuli taimenelle ikävä virtaan, kun tajusi, että suussa ei maistukkaan salakka vaan jotakin langasta kyhättyä viritystä roikkui suupielessä. Liekkö se sitten ollut istukkaan hölmöyttä vai nuoruuden höntyilyä kun tuolla tavalla heti aamusta. Kaunis oli kala ja korkeaksi se nosti mielen. Kosteilla käsillä väkäsetön koukku oli kevyt irroittaa ja kala sai toisen mahdollisuuden.OLYMPUS DIGITAL CAMERALopulta se aurinko voitti yön ja usvakin meni siinä samalla. Samalla kun päivä kirkastui alkoi virran voima käydä taas hyvinkin tutuksi. Kalamiesten onneksi ovat kosken varteen rakentaneet laavun, jossa voi makkaralla siirtää suuremman epätoivon tunteen vielä pikkuisen myöhemmäksi. Vaan ei se kala syö viehettä joka ei vedessä riudu. Se on ainakin varma, jotenka makkarat oli paistettu melkolailla nopeasti samaten kun kahvit hörpitty.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKymmenen tuntia kun oli joenvarressa seisottu ja yhdeksän kun oli viimeksi saatu aistihavainto kalasta tapahtui se, missä jokainen kalamies tahtoo olla vavan varressa. Alkoi nimittäin kalalla ruoka maistumaan. Samassa hetkessä soi vavat ympäri jokea. Viisi tärppiä vastarannalla ja kuusi kaverin vavassa kolmen metrin päässä. Siitä sai silmulla olevat koivunlehdet ottaa vihreän sävystä mallia omilta poskipäiltä. Vaan haavin varressa se sai vihreäkin väri kyytiä suupielten ja otsapoimujen nykiessä ylöspäin. Tämä ensimmäinen rannalle tulija taisi olla järvilohi istukas, jonka nuoruuden hölmöydet annoimme myös anteeksi ja kala pääsi takaisin.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeisenä ehdokkaana naapurin vavassa oli sitten vielä taimen. Kokonsa puolesta hänen hölmöilynsä sai nyt päättyä, siis taimenen. Istutettua lajiketta kun tämäkin vielä oli. Ei liian pieni eikä liian suuri. OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samalla alkoi näistä miehistä olla tiristettynä viimeisestkin energian sopusijat ulkoilmaan ja kalastus sai päättyä. Kahdentoistatunnin lupa oli käytetty vaan virne se jatkui kaverin suupielessä. Kuusaankoski sijaitsee Laukaassa ja koskialueen lupa-asioista vastaa kosken vieressä oleva Varjolan tila.