Kallavesi

Kallavesi voidaan jakaa kahteen alueeseen, Pohjois -Kallaveteen ja Etelä – Kallaveteen. Kummallakin alueella tavataan paljon taimenta ja järvilohta. Kuitenkin Etelä-Kallavettä pidetään parempana alueena sillä petokalat kasvavat siellä paremmin paremman muikkukannan ansiosta. Parhaimmillaan Kallavesi on hyvä vetouistelukohde. Kallavesi sopii myös hyvin ”retkeilykalastajan” kohteeksi, sillä järvisaaristossa on paljon kalamiestä ja retkeilijää palvelevia laavuja, tulipaikkoja ja autiotupia.

Tunnettuja Kallaveden taimenen ja järvilohen ottipaikkoja on Etelä-Kallavedellä on Ollinselkä. Vaihtelevamuotoinen pohja putoaa 40 metriin. Ollinselän ykköspaikkoja ovat Hakosaaren ympäristössä. Etelä-Kallaveden Törsön alue kannattaa myös käydä kokeilemassa.

Kallavedellä vedetään paljon vetopeltejä ja rakseja lohikaloille. Värit valitaan vuodenajan mukaan; kylmän veden aikaan kylmiä värejä; hopean perusvärin päällä on sinisävyisiä värejä. Lämpimän veden aikaan keltaisia ja punaisia sävyjä. Toimiva perusväri on muikku-kuorevärit eli tumma selkä ja vaalea vatsa. Rakseissa käytetään paljon kromivärejä. Muita toimivia värejä ovat violetti ja punainen.

Haukia kannattaa etsiä luotojen ja penkkojen reunamilta. 3 – 6 m syvyiset matalikot ja niiden läheiset penkat ovat hyviä haukipaikkoja. Eteläisellä Kallavedellä Vatasen matalikko ja Kaarlon saari ovat tunnettuja haukipaikkoja.

Info
Kallavesi Kalatalo
Suokatu 42 F 70710 Kuopio

puh. 017 – 185 516
email: esko.aarne.pekkarinen@kuopio.fi
yhteyshenkilö: Kuopion kaupunki Kalatalo / Esko Pekkarinen

Lue lisää: Lupien hinnat ja kalastusaluetiedot

Viiden vuorokauden sää:

Huomisen täsmäkalastussää:
Lähetä kännykälläsi viesti muodossa KALA 2 Kuopio numeroon 16161, ja saat ennusteen huomiselle päivälle. Tämän päivän kalastussään saat kirjoittamalla KALA Kuopio (0,84 E). Ohje.

Aluekuvaus:
Kallaveden vesialueet ovat asumatonta järvisaaristoaluetta. Kallavesi soveltuu hyvin vetouistelualueeksi. Kaupungin yhtenäislupa-alue 8 400 ha.

Kalalajisto:
Ahven, Hauki, Kuha, Lohi, Taimen

Muut palvelut:
Kallavedellä on kattava ”kalamajaverkosto”, kalamiesten vapaasti käytettävissä. Lisäksi saaristossa on paljon laavuja ja nuotiopaikkoja.

Veneenlaskuluiskat:
Veneramppi Kuopion keskustassa