Sen järvimörön, ison kuhanköllykän perässä

Tunti ja minuutti kerrallaan lähestyy se hetki, kun se iso taivuttaa vapaa oikein kunnolla. Niin sitä toivoo, joka kerta kalavesille lähtiessä ja siellä ollessaan.

Viime viikkoina olemme liottaneet siimoja niin järvivesissä vaihtelevilla tuloksilla. Reissuista ensimmäinen suuntautui järville Pohjois-Savoon niihin aikoihin, kun päivä oli kaikkein pisimmillään. Liekö myöhäinen, mutta äkäinen kevät vai sitä seurannut paahteinen alkukesä, mutta kalat antoivat hakea itseään oikein urakalla. Samat penkat ja montut, joista juhannuksen jälkeisinä viikkoina oli usean peräkkäisen kesän kokemuksella tottunut saamaan tukevia tärppejä oli vaiti. Eivätkä ne tutut uistelupaikatkaan sanoneet juuri mitään. Eivätkä edes jigaten ne tutut jokisuu ja virranmonttu, jotka viime kesänä antoivat silloinkin, kun muualta ei saanut mitään.

kalaa (9)

Vaan niin se menee tässä maailmassa, että työ yleensä palkitaan. Niin tälläkin kertaa. Useamman tunnin jigaaminen ei antanut ensimmäistäkään merkkiä kuhista. Jokunen hauki kävi silikonimatosia haukkaamassa ja sama virsi jatkui paikasta toiseen. Vaan viimein edessä tuttu joenmutka, joka vuosien varrella oli satunnaisesti antanut hyviä ruokakaloja. Koska ei kalantulo voinut juuri huonommas kääntyä, vaihtoimme taktiikkaa ja laskimme vaaput vetoon.

kalaa (8)

Kauaa ei mennyt, kun joki antoi kunnon tärpin heti ensi metreillä. Tuo peto ei kuitenkiaan jäänyt vielä tekemään pidempää tuttavuutta. Kotvan matkaa myöhemmin tärähti uudelleen ja tuo messinkikylki nousi veneeseen asti. Uusintakierroksella seurasi pari lisää. Paikallisen menestyksen syyksi arvelimme mutkaan laskevan puron ja sen synnyttämän pienympäristön. Tiedä sitten, mutta joka reissulla tuo paikka on vähintään yhden kuhan antanut ruuaksi. Muualla oli mykkää.

iltaaurinko

Kesän edetessä on saanut ihastella järviluonnon kauneutta niin sateisina kuin aurinkoisina iltoina. Otin kannalta kelillä ei ole vallan suurta merkitystä ollut, mutta kyllä niissä peilityynissä ja lämpimissä kesäilloissa on sellaista taikaa, ettei sitä sanoilla ja kuvilla pysty välittämään kuin murto-osan. Hiljalleeen hämärä on tullut hieman aikaisemmin ja hieman syvempänä.

IMG_5838

Samaan tahtiin on parantunut kalantulokin, vaikka satunnaisena se on pysynyt. Välillä on saattanut kymmenessä minuutissa ottaa viisikin kalaa ja sitten olla taas tuntikausia hiljaista. Olkoon. Kyllä meidän kalaporukallamme aikaa riittää odottaa ja etsiä.

Yhtenä aamuna heräsin mielitekoon: savustettu ahven olisi maistunut. Eipä auttanut kuin käydä matoja kaivamaan. Kun purkissa oli sata lihavaa lieroa, suuntasin niiden kanssa tutun selkäveden reunamille tuuheaa ahvenheinikkoa etsimään. Siitäpä se löytyi mistä ennenkin.

Kohta ankkuri otti pohjaan ja sen perään laskin suurella koukulla ja kunnon kastemadolla varustetun pilkin. Sen jätin keikkumaan veneen tahtiin ja varustin asianmukaisesti myös mato-ongen, jolla pääsin koluamaan heikon koloja. Ja voi mitä lystiä seuraava puoli tuntia oli. Milloin vietiin kohoa komeasti pinnan alle, milloin pilkkiin täräytettiin äkäisesti. Sitä olisi mielellään jatkanut pidempäänkin, vaan taivas peittyi hiljalleen pilveen ja tuuli asettui liki tyyneksi. Sitä myöten myös ahven pisti suunsa kiinni.

kalaa (2)

Parisen tuntia myöhemmin istuin savustuspöntön äärellä. Sinne päääsivät katajasavun herkullisiin aromeihin kypsymään ahvenenpullukat. Ja lopputulosta maistellessani tuumin, että kova saa olla valehtelemaan se, joka väittää maailmasta löytyvän vastasavustettua kalaa merkittävästi herkullisempaa ruokaa.

Mutta sitä isoa odotan vieläkin. Josko se tänään tärppäisi, tai huomenna.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa