Pirtinvirran kalastusaluetta

Pirtinvirta Varkaudessa

Pirtinvirta sijaitsee Varkauden keskustassa palvelujen äärellä. Virran muodostaa n. 200 metrin puistoalue, jonka rannoilla on hyvät heittolaiturit. Jokiosuudella voit kalastaa myös soutuveneestä käsin.

Pirtinvirta tunnetaan yhtenä Savon parhaimpana kuhapaikkana. Tule kokeilemaan!

Alueella esiintyy luontaisesti taimenta, järvilohta, kuhaa, haukea, ahventa ym. tavanomaisia kaloja, jopa ankeriaita. Virtaan istutetaan vuosittain n. 1000 kg pyyntikokoista kirjolohta, joukkoon laitetaan myös muutamia isompia ”tärppikaloja”. Istutuksia tehdään huhti-lokakuun aikana tasaisin välein n. 200 kg:n erissä.

Pirtinvirran erikoisuus on hyvä kuhakanta. Kuha tulee virtaan kesäkuussa ja vielä elokuussakin voi saada hyviä kuhasaaliita. Joka kesä saadaan myös kookkaita kuhia, jotka kestävät vertailun minkä tahansa hyvän kuhapaikan kanssa. Varkauden Vaaputtajat Ry hoitaa Pirtinvirran Urheilukalastusaluetta, tekee istutukset, järjestää luvanmyynnin ja valvoo alueen kalastusta.

Puistoalueella noin 50 m leveällä virran osuudella on vain heittokalastus sallittu, paitsi 1.11.-31.3. välisenä aikana, jolloin alueella saa käyttää soutuvenettä. Tämän alueen eteläpuolelta alkaa alue, jossa myös soutuveneellä kalastus on sallittu. Edelleen etelään päin mentäessä Rautatiesillan jälkeen alue laajenee myös moottoriuistelualueeksi (katso alueen kartta). Soutuveneitä on vuokrattavissa (Päiviön Grilli). Pirtinvirralla ei ole syysrauhoitusta.
Pirtinvirran kalastusalueen kartta
Klikkaa kuvaa, niin se suurentuu.

Kalasää Varkaudessa:

Huomisen täsmäkalastussää:
Lähetä kännykälläsi viesti muodossa KALA 2 Varkaus numeroon 16161 (0,85€), ja saat ennusteen huomiselle päivälle. Ohje.

gsm. +358 50-4547897
email: varkaudenvaaputtajatry@gmail.com

Katso Pirtinvirta kartalla
Pirtinvirta Streetview

Aluekuvaus:
Virta-alue, joka sopii hyvin soutu-uisteluun ja rannalta heittokalastukseen. Puistoranta sopii hyvin helppokulkuisuuden vuoksi koko perheelle. Pirtinvirta on kalastettavissa ympäri vuoden.

Kalalajisto:
Ahven, Hauki, Kuha, Taimen, Kirjolohi
Istutettuna kirjolohta 600-800 kg vuodessa pyyntikokoisena.

Kalastusluvat:
– Vuosilupa 100 euroa
– Vuorokausilupa 12 euroa
– 6- tunnin lupa 7 euroa
– Yrityslupa 150 euroa
– Luvan kirjoituspalkkio 1 euro

Luvanmyyntipisteet:
Minnan Vapa ja Viehe +358 17-3669191, matkaa virralta 3 km
Päiviöntorin Grilli +358 17-5526784, matkaa virralta 1 km
ABC Varkaus 24h, matkaa noin 2 km.
*Vuorokausiluvalla ja vuosiluvalla saa ottaa max. 3 lohikalaa/vrk, 6-tunnin luvalla 1 lohikala. Muilla kaloilla ei ole rajoitusta. Kuhan alamitta 45 cm.

Kalastusvinkit:
Soutu-uisteluun syvällä kulkevia vaappuja. Rannalta heittoon jigejä, leechejä ja lusikkauistimia.

Muut palvelut:
Venevuokraus: Päiviöntorin Grilli. Lähin elintarvikekauppa 500m, rautatieasema ja linjaautoasema 500m, Lentoasema 20 km.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa