|
RUUNAAN KOSKET Lieksassa virtaavat Ruunaan kosket tarjoavat todellisia kalastuselämyksiä niin harrastelijoille kuin himokalastajillekin. Ruunaan retkeilyalueella sijaitsevat kosket käsittävät alueen, joka alkaa Paasikosken niskalta päättyen Siikakosken alle.
|
 |
|
Vesistöä Ruunaan (7525) alueella on lähes 20 km, josta koskea ja virtaa 8 km. Ruunaa sijaitsee Lieksasta itään 30 km. Parhaiten alueen tavoittaa Lieksa-Ilomantsi-tietä ajamalla, jolta opastus Ruunaan länsipuolelle, jossa mm. opastuskeskus ja Neitikosken retkeilykeskus sijaitsevat. Ruunaan itäpuolelle pääsee kesällä Hattuvaaran kylältä lähteviä teitä pitkin.
|
|
Ruunaankosket ovat Venäjän erämailta virtaavassa Lieksanjoessa. Luvan kattamia koski- ja virta-alueita on noin kahdeksan kilometriä. Suurempia koskia on kuusi kappaletta. Ylävirrasta alavirtaanpäin lueteltuna ne ovat: Paasikoski, Haapavitja, Neitikoski, Kattilakoski, Murrookoski ja Siikakoski. Kattilakoski tosin ei kuulu tavallisen luvan piiriin, vaan se on vuokrakoski.
Paasikoski-Haapavitja
Paasikoski on Ruunaan koskista ylin. Paasikoskelle ja Haapavitjalle ei istuteta onkikokoista kalaa. Tämän vuoksi kalastus on haastavaa. Kalat eivät ainakaan ole vastaistutettuja. Kaloja kuitenkin nousee sinne alapuolisilta koskilta.
Paasikoskella on mahdollisuus päästä käsiksi Ruunaan suurharjuksiin. Paasikosken niska-alue sopii hyvin perholla kalastamiseen. Niskan kalastaminen kannattaa aloittaa reunavirtojen kalastamisella, sillä kummankin rannan reunat ovat kivikkoisia ja potentiaalisia harjusten olinpaikkoja.
Haapavitjan ensimmäiset kaksi sataa metriä on koko koskiosuuden mielekkäintä kalastettavaa. Niskalla vesi taittuu jyrkkänä pudotuksena kuohuvaan vesiryöppyyn ja jatkuu sellaisena muutaman sadan metrin matkan.
Parasta Haapavitjalla on kosken kuohujen reunoille jäävät suuret kivikot, jotka kätkevät koloihinsa paljon taimenia. Yleensä kivenkolosta pyörähtää perhoon yli 40 cm taimenet.
Parhaiten kovassa virrassa kalastavat isot kalajäljitelmäperhot.
Kattilakoski
Kattilakoski on varauskoski, jonka yritys tai ryhmä voi ostaa omaan käyttöönsä. Kosken rannalla oleva tunnelmallinen uittokämppä sisältyy hintaan. Kattilakoskella ei normaalilla Ruunaan virkistyskalastusluvalla saa kalastaa.
Neitikoski
Alueelle istutetaan kesällä lähes viikoittain pyyntikokoisia taimenia tai kirjolohia. Kalastus sallittu uistimella ja perholla, rannalta tai veneestä. Neitikoskella nuorenkin kalamiehenalun on helppo päästä kalastukseen mukaan. Koskelle on rakennettu heittolaitureita ja hyviä polkuja. Rannoilla on tulipaikkoja, joissa saalis voidaan valmistaa. Neitikosken parhaimmat paikat sijaitsevat kosken niskalla, jossa isot taimenet ja kirjolohet pitävät majaa. Neitikoskella kannattaa heittää pieniä vaappuja tai lusikkauistimia. Neitikosken parhaimmat ottivieheet löydät Neitikosken retkeilykeskuksesta.
|
Siikakoski-Murrookoski.Alueelle istutetaan kesällä lähes viikoittain pyyntikokoisia taimenia tai kirjolohia. Koskireitti on mukava päiväretkikohde. Joen rannoilla on tulipaikkoja, jossa voi vaikka valmistaa saalis ruoaksi. Kalastus Siika- ja Murrookoskella on sallittu uistimella ja perholla. Murrookoski-Siikakoskireitti virtailee rauhallisempien ja kovien koskien vuorotteluna. Mainitsemisen arvoinen kalapaikka on reitin keskivaiheilla olevan saarekkeen takana oleva suuri suvanto. Se sopii etenkin uistimella kalastettavaksi. Saarekkeeseen vievän pienen sillan juuressa on myös ottipaikka. Silta puiden kiviset tukijalat saavat aikaan akanvirran, josta usein tapaa kaloja. Lisäksi sillan ylävirran puolella on joitakin isoja kiviä, joiden takana voi nähdä suurienkin taimenten oleskelevan. Kokeilemisen arvoisia paikkoja ovat myös koskien kaikki niska-alueet.
Lisäksi koko Ruunaan alue ja erityisesti Neitikosken ja Murrookosken alusmontut sekä Murroo- ja Kattilajärviä ovat hyviä kuhapaikkoja. Kuhasesonki on parhaimmillaan toukukuun lopulta heinäkuun loppuun. Kuhat ovat suuria 1,5 - 3 kiloisia. Koskien alta niitä kannattaa pyytää 12-15 cm pitkillä toukkajigeillä pohjantuntumasta. Painoiksi soveltuvat 10 grammaiset päät. Järviltä kuhaa tavoittaa vetouistelemalla syvännevaappuja. Ruunaalta saaliiksi tulee myös isoa ahventa ja haukea.
|
 |
|
 |
Kalastuskohde |
 |
| |
 |
 |
| Aluekuvaus: |
Ruunaan kosket tarjoavat todellisia kalastuselämyksiä niin harrastelijoille kuin himokalastajillekin. Ruunaan retkeilyalueella sijaitsevat kosket käsittävät alueen, joka alkaa Paasikosken niskalta ja päättyy Siikakosken alle. Koskipaikkojen pituus noin 8 km ja pudotuskorkeus 14,5 m
|
| Kalalajisto: |
Ahven, Hauki, Harjus, Kuha, Taimen, Kirjolohi, Siika Luontaisesti mm. taimen, harjus, siika ja säyne. Pyyntikokoisen taimenen ja kirjolohen istutukset kesällä ja syksyllä Neitikoskelta Siikakoskelle. Lisäksi taimenen ja kuhan poikasistutuksia. |
| Kalastusluvat: |
Kalastuskausi:
Vuosi 2008: 1.1.- 18.5. ja 24.5. klo 12 -31.12.
Lupahinnat:
Vuosi 2008: 6 e/3 t, 10 e/vrk, 35 e/vko, 150 e/kalenterivuosi Huom! Ei enää erillistä kesä- ja talvihintaa
Erityistiedot:
Paasikosken-Haapavitjan luonnonkala-alue, Kattilakosken varauskoski, Ruunaan retkeilyalueen monipuolinen palveluvarustus
Huom! Poikkeavat alamitat taimen 45 cm, harjus 35 cm, kuha 45 cm, Ruunaan kalastusalueen päätös.
Luvalla saa käyttää 2 vapaa tai siimaa (mm. soutu-uistelussa).
Moottoriveneen käyttö kalastuksessa (=moottoriuistelu) kielletty koko alueella, veneen ankkurointi koskialueilla kielletty. Luonnonsyöttien (myös syöttitahna) käyttö koski- ja virta-alueilla kielletty.
Lupien myyjät:
Ruunaa: Luontotalo (ent. opastuskeskus) puh. 0205 64 5757, avoinna touko-syyskuussa 2006. Luontotalolla myös kolikkotoiminen (2e, 1e, 50 c ja 20 c) lupa-automaatti (Huom! Vain tasaraha), Ruunaan retkeilykeskus (talvella suljettu) Neitikoskella (013) 533 170 myös vuokraveneitä, Retkiaitan myyntipiste (talvella suljettu), Ruunaan Tupa (talvella suljettu), Ruunaan matkailu (013) 533 130 myös vuokraveneitä, Lieksa: Kesport (013) 522568 myös vuokraveneitä, R-kioskit, Retkiaitta (013) 526 420 myös vuokraveneitä, Hatunkylä: Jormanaisen kauppa, Joensuu: Tyrskytaimen, Retki ja Pyörä
|
| Muut palvelut: |
Neitikoskella leirintäalue puh.(013) 533 170, jossa korkeatasoisia vuokrakämppiä, vaatimattomia majoitusaittoja ja ravintola. Neitijärven itärannalla vuokrakämppiä (Neitijärven erämaatuvat) 0203-44122. Retkeilyalueella runsas polkuverkosto laavuineen ja huollettuine nuotiopaikkoineen. Riippusillat Haapavitjalla ja Siikakoskella, veneylitys Neitikosken alapuolella ja Murroojärven yläosassa. Alueen matkailuyrittäjät tarjoavat mm. koskenlaskuretkiä.
Ruunaan ulkoilukartta 1:40 000, Mh:n karttaesite
|
 |
Majoitus |
 |
| |
 |
 |
| Majoituspaikan kuvaus: |
Tasokkaita mökkejä ja perinteikkäitä eräkämppiä löytyy Neitikoskelta, Neitijärveltä ja Kattilakoskelta sekä Ruunaan lähiympäristöstä. |
| Majoitustyyppi: |
Leirintäalue, Mökki |
| Ravintola: |
Neitikosken retkeilykeskuksessa on laadukas 80-paikkainen ravintola, joka soveltuu myös kokous- ja koulutustilaisuuksiin. |
| Veneenkäyttömahdollisuus: |
Vuokraveneitä. |
| Muut palvelut: |
Neitikoskella leirintäalue puh.(013) 533 170
Retkeilyalueella runsas polkuverkosto laavuineen ja huollettuine nuotiopaikkoineen. Riippusillat Haapavitjalla ja Siikakoskella, veneylitys Neitikosken alapuolella ja Murroojärven yläosassa.
Alueen matkailuyrittäjät tarjoavat mm. koskenlaskuretkiä
Muut harrastusmahdollisuudet: melonta, patikointi, maastopyöräily, hiihto ja moottorikelkkailu.
Metsästysesonki parhaimmillaan syys-lokakuussa |
|
|