Artikkelit

Aina on hyvä sää olla kalassa

Sanovat, että syksy on ollut näillä main sateisimpia miesmuistiin. Minusta tosin sadetta piisasi myös viime syksynä. Oli niin tai näin, tiistaipäivänä, joka oli lukujaan syyskuun 25. löysin itseni Kalastus.comin Mikan seurasta venerannasta virittelemässä vapoja pyyntikuntoon. Ilma oli harmaana tihuttavasta sateesta, lämpöä oli karvan verran yli 10 astetta ja siihen päälle sadekuuroja kuljetellut reippaampi tuuli. Toisissa olosuhteissa sää ei välttämättä olisi hyvittanut, mutta luonnossa ulkoilun ja erityisesti kalastuksen oltua kyseessä se ajoi saman asian minkä auringonpaistekin.

Koska pidempi siirtymä apajien tykö oli tällä kertaa tehty ajoneuvolla, pääsimme itse asiaan varsin nopeasti. Kovin montaa heittoa ei ensimmäistä tärppiä tarvinnut odotella ja pian saavin pohjalla köllöttivät ensimmäiset vauraammat ahvenet. Löytyivät siitä 9-10 metrin vedeltä sopivasta penkasta.

Jonkun tovin nakkailtuamme myös ensimmäinen veneessä vieraillut kuha oli tosiasia. Pääosa saaliista oli kuitenkin pienenläntää ahventa. Vielä kun terävät pohjakivet ja ahneet hauenpirulaiset verottivat jigikalustoa, päätimme siirtyä seuraavalle spotille.

Toinen pysähdys alkoi tulevalla pohjatärpillä, jota seurasi muutama raitakylki. Tämän jälkeen jigejä sai uitella sikäli tyhjänpanttina, että seuraavan paikan houkutus kävi ylivoimaiseksi. Kaloja lukuunottamatta sama toistui myös siellä, joten paikan parhaaksi anniksi jäi tarina pettävistä kevätjäistä, hulahduksesta, pelastautumisesta ja rantaan kävellessä vielä parilla pilkkipaikalla lämpimässä kevätauringossa pysähtymisestä.

Neljäs paikka olikin sitten omaa luokkaansa. Kaksi ensimmäistä heittoa antoivat kumpikin komean ahvenen ja parin tyhjän kelauksen jälkeen tärppejä alkoi löytyä toiselta puolelta venettä. Keskikoko oli selvästi ensimmäistä paikkaa parempi ja kalapino korvon pohjalla kasvoi tasaisen varmaa vauhtia parven samalla hivuttauduttua lähemmäs venettä ja lopulta sen alle.

Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan ja niin kävi myös tämän paikan ottihaluisille ahvenille. Jonkun aikaa vielä etsiskelimme lähivesiltä nälkäistä parvea, mutta tuhtia haukitärppiä lukuunottamatta kalakosketuksia ei juuri tullut. Vielä kun hämärä vyöryi päällemme uhkaavasti, syntyi raskas päätös reissun lopettamisesta. Kotimatkalla kuitenkin vannoin, että tämä ei tulisi jäämään tähän. Ahvenenta pitää vielä päästä narraamaan tällä avovesikaudella.

Kuhakauden avaus

Siitä asti kun auringon säteet ovat avoveden pinnasta kimmeltäneet, olen kuullut mielessäni järven kutsun. Valitettavasti leipätyö on haitannut merkittävästi tärkeämpiin asioihin panostamista, mutta loman viimein alettua pystyin lopulta vastaamaan kutsuun. Kuluvan avovesikauden kuha-avaus tuli viimein todeksi ja sujui merkeissä, joista ei juhannuksen vietto vain paremmaksi voi mennä.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin kohta kotirannasta irrottua ja kovin montaa heittoa ei ensimmäisiä tapahtumia tarvinnut odottaa. Kalat olivat karanneet jo hieman kutupaikkaa syvemmälle, mutta löytyvät suurin piirtein sieltä, missä arvelimme niiden olevan. Puolessa tunnissa papitimme neljä mittakalaa ja takaisin vedenalaiseen maailmaan pääsi toinen mokoma näiden pienempiä lajitovereita. Pari tuhdimpaakin jöllikkää ilmoitti itsestään, mutta niiden osalta tuttavuudet jäivät vain siiman kiristyksen mittaisiksi.

Seuraavat pari pysähdystä tarjosivat arvokasta kokemusta, komeasti kukkivan suovillameren sekä niukasti saalista, kunnes vene lopulta tavoitti entuudestaan kesäkuussa varmaksi paikaksi tiedetyn virran. Tuhansien katalien hyttysten armottomasta mutta säälimättömästä hyökkäyksestä johtuen jouduimme perääntymään kolmen mittakalan jälkeen, mutta vannoimme vielä palaavamme paikalle Offin kera.

Pistoksien raapiminen olikin sitten oivaa ajanvietettä seuraavissa paikoissa. Kaloista kun ei viihdykkeeksi ollut. Saattoi se tosin kerran tärpätä, mutta siitäkään ei aivan täyttä varmuutta jäänyt. Seuraavia siirtoja juoniessamme tulimme siihen tulokseen, että auringon eteen vyörynyt pilvimatto sai kalat pitämään suunsa aiempaa supummassa ja päätimme suunnalta samoille vesille, joista reissu alkoi. Matkalla ihastelimme vielä suovillat toistamiseen.

Tuttuakin tutummissa vesissä on se hyvä puoli, että niistä kalan – tai ainakin paikan, jossa se oleilee, löytää huonommallakin syönnillä. Niinpä viimeinen tunti tarjosi vielä tärpin silloin ja toisen tällöin. Jokunen messinkikylki vielä löysi tiensä veneeseen, mutta ilman jigiin viriteltyä lisäkoukkua olisivat jääneet tulematta. Ja osuihan kohdalle myös se pakollinen työtapaturma, eli hauki, joka tällä kertaa pääsi suolakalaksi.

Mikäli tämä kalastusmuoto kiinnostaa, mutta kokemus lajista uupuu, niin Kalastus.comissa on mainio artikkeli kuhanjigikalastuksesta kiinnostuville.